maanantai 31. lokakuuta 2011

Toukohousun debyytti

Minun ja parin henkisenä tukena ja osin puhemiehenäkin olleen sukulaisen toimesta ulosheitetty Toukohousu sitten muutti meiltä pois noin reilu viikko sitten. Elämä rauhoittui ja parani huomattavasti, kun nurkissa ei enää venynyt ja vanunut 19-vuotiasta pilalle hemmoteltua & alituisesti passaamisen tarpeessa olevaa ”aikuista”, jonka suurimmat intohimot ovat
1)    Pikanoutoruuan syöminen ja hakeminen hinnalla millä hyvänsä – viis siitä, että kotiruokaakin olisi tarjolla, voihan sen aina heittää roskiin, nyt Mäkkäriin!
2)    RAY:n pelikoneiden renkuttaminen useita kertoja päivässä, niin kortilla kuin käteiselläkin
3)    Nukkuminen mahdollisimman myöhään – jollei nyt aina siihen seitsemään illalla, niin ainakin nyt siihen viiteen saakka
4)    Itsensä passuuttaminen, koska onhan se nyt ihan saatanan rasittavaa viedä
a)    Käyttämänsä kipot ja kupit mahdollisuuksien mukaan joko tiskialtaaseen tai huuhdeltuina tiskikoneeseen
b)    Jäljiltään tulleet sipsipussit, Mäkkärin pussit, karkkipussit ja kaikki muutkin ritisevät ja ratisevat asiat, joilla ei minkään valtakunnan pöydällä ole sitten minkäänlaista käyttöä, sinne roskakoriin.
5)    Kotitöiden vältteleminen, koska onhan se pizzanpaistaminen ihan niinkin raskasta touhua, ettei sen jälkeen jaksa ainakaan sitä tiskikonetta täyttää tai purkaa, roskien viennistä nyt puhumattakaan
6)    Kirkkaissa, neonkeltavihreissä (rakennus)työvaatteissa kulkeminen niin arkena kuin juhlanakin – ravintolassa, konserttisaleissa, lenkillä, kylässä – ihan missä vain. Mitäpä nyt siitäkään tosiseikasta, ettei päivääkään ko. alan hommia ole tehty.
7)    Meriittiensä liioittelu kertomalla kokin ja sisustusrakentajan ammateistaan, joissa ei ole totta juuri hiventäkään. Itse kun en ainakaan ole kuullut mistään uusista lakisääteisistä muutoksista, jonka mukaan vuoden ammattikoulun hotelli- ja ravintolapuolen kokkilinjaa käynyt olisi valmis kokki, tai kaksi viikkoa ammattikoulun sisustusrakentajaksi valmistavaa koulutusta käynyt olisi ammattitaitoinen sisustusrakentaja.
8)    Vauvalle ja avokille rähjääminen, mikäli sitä unta ei perkele soikoon satu voimaan jatkaa sinne iltaan asti
9)    Vanhempiensa kotitalon neliömetrien, pihan suuruuden ja (äitinsä maksaman) nahkatakin hinnan kertominen.
10)  Yhteiselle tilille menevien vuokrarahojen tuhlaaminen noutoruokaan, huviajeluille tarvittavaan bensaan, sekä tietysti pelikoneisiin.
Niin, että voittehan te toki uskoa, että tyypin nurkista pois saaminen oli todellinen helpotus. Kertoisin mielelläni lisääkin, mutta aika rientää liiankin lujaa. Lähdenkin siis tästä jääkaapin kautta nukkumaan, ja palailen asiaan myöhemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti